*

Arttu Karila

Koulutuksen saavutettavuutta ei saa uhrata keskittämisen alttarilla

Tiistaina hallituksen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen toi julki hallituksen suunnitelmat korkeakoulujen pääomittamisesta. Pääomitusta valmistelee ministerin nimittämä työryhmä, joka selvittää miten pääomitus tukisi ‘’kestävän kasvun edellytyksiä’’ korkeakoulujen tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa, ‘’ottaen huomioon korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämiselle hallitusohjelmassa asetetut tavoitteet.’’ Rahoituksen on tarkoitus liittyä korkeakoulujen rakenteelliseen kehittämiseen. Rehtoreille tarjotaan siis porkkanaa, jotta saataisiin lisäkierroksia valtakunnalliseen profiloitumiseen ja päällekkäisyyksien purkamiseen.

Ensiksi täytyy kehua päätöstä siitä, että hallitus on antamassa lisäresursseja koulutukseen. Siitäkin huolimatta, että koko hallituskauden aikana korkeakoulutuksen rahoituksen viivan alle jää hyvin todennäköisesti negatiivinen luku aiempien leikkauksien myötä. Mikäli korkeakoulutusta lähdetään kunnianhimoisesti uudistamaan, tulee se varsinkin alkuun tarkoittamaan lisäresurssien tarvetta. Jos kyseessä on ministerin kuvaama ‘’tuntuva’’ pääomitus, voivat rahoituspulassa painivat korkeakoulut tarttua varsin hanakasti tarjottuun lisäpääomaan. Oleellista on nyt se, minkälaisella visiolla  korkeakoulusektoria ollaan muokkaamassa.

Suurin huoli koskien rakenteellista kehittämistä liittyy opetus- ja kulttuuriministeriön tulkintaan siitä, mikä korkeakoulu pystyy luomaan laadukasta tutkimusta, ja millainen “kehittäminen” on toivottavaa. Jostain syystä opetuksen laadukkuutta ei pääomituksessa ole huomioitu. Usko skaalaetuihin on vahva, ja ministeriössä tunnutaankin vannovan sen varaan, että tutkimuksen laatu korreloi vahvasti korkeakoulun koon kanssa: mitä suurempi sen parempi. Pohjaa tälle väitteelle ei ole kyetty esittämään.

Nykyisin tärkein yhteistyö tutkimusryhmien välillä tehdään kansainvälisesti - tai valtakunnallisesti - eikä vain korkeakoulujen sisällä. Suomalaisten koulutuksellisen tasa-arvon vuoksi ei ole yhdentekevää missä koulutusyksiköt sijaitsevat. Tärkeää olisi, että mittarit kannustaisivat korkeakouluja löytämään omat painopistealueensa ja turvaisivat samalla koulutuksen saavutettavuuden. Tutkimustieto kertoo, että korkeakoulun etäisyydellä nuoreen on selkeä vaikutus koulutukseen hakeutumiseen. Korkeakoulutuksen keskittäminen siis lisää eriarvoisuutta.

Tavoitetilana tulisi olla yhtenäinen, suomalainen korkeakoulukenttä, joka ohjaa opiskelijoita kohti omia vahvuusalueita, eikä kilpaile pelkällä mielikuvamainonnalla parhaasta opiskelija-aineksesta. Kansainvälisiä opiskelijoita tulee houkutella nostamalla yhdessä määrätietoisesti suomalaisen korkeakoulutuksen laatua ja profiilia. Korkeakoulujen rahoituksen tulisi kannustaa terveeseen yhteistyöhön ja ennen kaikkea palkita hyvien käytäntöjen jakamisesta, eikä luoda sisäänpäin kääntymisestä ja keskinäisestä nokittelusta hyvettä. Näillä eväillä päästään lähemmäksi selkeään työnjakoon, kansainvälisyyteen ja laadukkaaseen opetukseen ja tutkimukseen tähtäävää, yhtenäistä, kansallista korkeakoulujärjestelmää.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat